Baume & Mercier Riviera Automatic 42 mm MOA10621
Sveitsiläisen Baume & Mercierin Riviera-mallisto julkaistiin alun perin vuonna 1973, kyseessä oli valmistajan ensiaskel tuolloin uusien kvartsikoneistojen maailmaan. Riviera on kellomallistona siitä perinteikäs, että malliston kelloissa otettiin Audemars Piguet’n Royal Oakin jälkeen toisena maailmassa käyttöön nykyään ikoninen kulmikas runkodesign. Baume & Mercier iski trendiin kiinni varhain, sillä esimerkiksi Patek Philippen maailmankuulu Nautilus julkaistiin vasta kolme vuotta Rivieraa myöhemmin. Vaikka Riviera ei nykypäivänä ylläkään tunnettavuudessa näiden luksuskellojen ruhtinaiden tasolle, pieni historiakatsaus todistaa, että prestiisi ja historia sillä on kuitenkin kohdillaan. Vuonna 2021 Baume & Mercier päätti herättää Riviera-malliston uudelleen henkiin muutamalla eri tyylillä ja koneistotyypillä.
Tässä Riviera Automatic -kellossa kestävyys yhdistyy eleganssiin. Mustanpuhuvan taulun aaltokuviointi tuo tauluun huomattavasti syvyyttä sekä tekstuuria verrattuna tasaiseen tauluun. Kellon sisällä tikittää Sellitan luotettava ja laajalti käytetty kaliiperin SW200-automaattikoneisto, joka on varustettu 38 tunnin käyntivaralla. Läpinäkyvän takakannen ansiosta voit ihastella koneiston käyntiä omin silmin. Kellon käytännöllisyyttä lisääkseen Baume & Mercier on suunnitellut Riviera-malleihinsa vaivattoman rannekkeenvaihtomekanismin, joka mahdollistaa rannekkeen vaihtamisen kotioloissakin ilman työkaluja.
42 millimetrin leveydellään ja vain 10,6 millimetrin paksuudellaan kello tuntuu ranteessa miellyttävän sopusuhtaiselta. Sen runko ja ranneke on kummatkin laadukasta ruostumatonta terästä. Lialta ja kolhuilta kelloa suojaa luja safiirilasi ja se on vesitiivis 100 metriin asti. Kyseessä on klassisen tyylikäs mutta samalla moderni sekä monipuolinen ajannäyttäjä, joka on kotonaan yhtä lailla toimistossa kauluspaidan kanssa kuin rannalla t-paidassa.
| Tuotenumero | MOA10621 |
|---|---|
| Brändi | Baume & Mercier |
| Kenelle | Miehille |
| Tuoteryhmä | Rannekello |
| Materiaali | Ruostumaton teräs |
| Koneisto | Automaatti |
| Rannekkeen materiaali | Ruostumaton teräs |
| Rannekkeen väri | Harmaa |
| Kellotaulun väri | Musta |
| Kuoren halkaisija | 42mm |
| Kuoren muoto | Pyöreä |
| Kuoren väri | Harmaa |
| Vesitiiviys | 100M |
| Kategoriat |
Tietoa brändistä




